Työtilaukset 010 3975 000 (7.30 - 15.30)

Luottamus rakennetaan yhteisillä työmailla

 | Julkaistu 09.06.2026
Jarmo Hämläinen Rakennustoimisto Eero Reijonen Antti Saarelaisen kanssa

Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy:ssä on totuttu katsomaan eteenpäin. Yrityksessä uusiin mahdollisuuksiin tartutaan mieluummin ajoissa kuin jäädään odottamaan, mihin suuntaan ala kehittyy. Tätä ajattelutapaa on ollut vahvistamassa toimitusjohtaja Jarmo Hämäläinen, joka on johtanut yritystä jo parinkymmenen vuoden ajan.

– Aikanaan tavoitteenani oli ensin hankkia käytännön kokemusta, edetä sen jälkeen työpäälliköksi ja jatkaa siitä vielä eteenpäin uralla. Kun Eero Reijonen soitti ja kysyi, lähtisinkö yrityksen toimitusjohtajaksi, harkitsin asiaa jonkin aikaa. Lopulta ajatus alkoi tuntua hyvältä. Samalla pääsin töihin omalle kotipaikkakunnalleni Liperiin, Hämäläinen kertoo.

Hämäläisen mukaan kehitys syntyy ennen kaikkea rohkeudesta lähteä mukaan silloin, kun asiat ovat vasta muotoutumassa. Sivusta seuraamisen sijaan hän on halunnut olla mukana rakentamassa uutta – niin omalla urallaan kuin yrityksen johdossa.

Hämäläisen johdolla yritys on kasvanut ja kehittänyt osaamistaan määrätietoisesti. Erityisesti puurakentaminen on noussut yhdeksi Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy:n vahvuuksista, ja yritys on ollut mukana viemässä alaa eteenpäin omalla tekemisellään. Hämäläisen pitkäjänteinen työ huomioitiin myös valtakunnallisesti, kun hänet valittiin Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry:n raadissa Vuoden Rakennusmestariksi 2025.

Yhteistyössä korostuu luottamus

Puurakentaminen saralla Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy on ollut mukana useissa vaativissa kohteissa, kuten Joensuun Lighthouse-opiskelija-asuntolassa sekä viimeisimpänä Porvoon puukerrostaloissa. 

– Porvoon puukerrostalohanketta valmisteltiin pitkään. Ensimmäisiä hinnoitteluja tehtiin jo kolme vuotta ennen rakentamisen alkamista. Varsinainen työmaa käynnistyi huhtikuussa 2024, ja hanke kestää noin kaksi ja puoli vuotta, Hämäläinen kertoo.

Porvooseen rakentuu kaikkiaan 208 asuntoa ja noin 12 500 huoneistoneliötä. Kyseessä on mittava kokonaisuus, jossa eri toimijoiden osaaminen ja luottamus yhteistyökumppaneihin korostuvat.

Yksi tärkeistä kumppaneista on pohjoiskarjalainen Sähkö-Saarelainen, jonka kanssa Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy on tehnyt yhteistyötä myös Porvoon hankkeessa.

- Saarelaisen kanssa yhteistyö toimii eri tavalla. KVR-urakkatarjouksissa talotekniikan suunnitelmia ei aina vielä ole, vaan käytössä voi olla pelkkä järjestelmäkuvaus. Siitä huolimatta Saarelaisen antamaan hintaan voi luottaa. Se on meille iso asia, koska lasken kaikki urakat itse, Hämäläinen sanoo.

Sähkö-Saarelaisen vahvuus on Hämäläisen mukaan myös vahva ja monipuolinen osaaminen sähköpuolella, minkä ansiosta tekeminen ei pysähdy vaativissakaan kohteissa.

– Oli kyse puurakentamisesta, teollisuuden erikoiskohteista tai vaikka sairaalaympäristöstä, Saarelainen pystyy tarttumaan kokonaisuuteen. Tämä on etu myös kilpailutusvaiheessa, kun referenssejä esitetään, Hämäläinen kuvaa.

Hämäläisen mukaan pitkäaikaisissa kumppanuuksissa korostuu ennen kaikkea luottamus. Kun yhteistyökumppani tuntee rakentamisen vaatimukset ja pystyy ratkaisemaan asioita joustavasti työmaan edetessä, se tuo varmuutta koko hankkeeseen.

Kaikkea ei kannata jättää sähköpostien varaan

Luottamus Sähkö-Saarelaiseen on rakentunut vuosien ja yhteisten hankkeiden myötä. Hämäläinen kertoo tunteneensa Sähkö-Saarelaisen Jorma Tykkyläisen käytännössä koko rakennusalan uransa ajan. Yhteistyön juuret ulottuvat pitkälle, mahdollisesti jo Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy:n perustamisvuoteen 1984 saakka.

– Olen tuntenut Jorman niin pitkään kuin olen ollut alalla. Se on ensiarvoisen tärkeää, että tekijät, työnjohto ja asentajat tuntevat toisensa ja tulevat keskenään toimeen. Kun tiedetään, miten toinen toimii, yhteistyö on paljon mutkattomampaa ja arki työmailla sujuu varmemmin, Hämäläinen summaa. 

Sama mutkattomuus näkyy myös työmaiden ulkopuolella. Hämäläinen kuvailee Sähkö-Saarelaista paikaksi, jossa on aina mukava käydä.

– Sähkö-Saarelaisella on aina ystävällistä henkilökuntaa, kaikkien kanssa pärjätään ja kahvit saa käydessään. Se kertoo paljon yhteistyön hengestä, hän kuvaa.

Hämäläinen arvostaa Sähkö-Saarelaisessa myös perheyrityksen luonnetta. Hän on itse työskennellyt uransa aikana sekä perheyrityksissä että suuressa konsernissa, ja kokee, että perheyrityksessä päätöksenteolla ja vastuulla on selkeät kasvot.

– Olen aina tykännyt perheyrityksistä. Niissä on isännän ääni ja tahtotila mukana. Kun taustalla on oma raha ja oma vastuu, tekemisessä on erilainen ote kuin kasvottomammassa organisaatiossa, Hämäläinen kuvaa.

Sähkö-Saarelaisen kohdalla hän pitää tärkeänä myös sitä, että toiminta on pysynyt vakaana sukupolvenvaihdoksen jälkeen. Hämäläisen mukaan yrityksen johdolla on suuri merkitys siihen, mihin suuntaan toimintaa kehitetään.

– Saarelaisella sukupolvenvaihdos on onnistunut hyvin. On ollut hienoa nähdä, että toiminta on pysynyt vakaana ja yritys on lähtenyt tekemään urakoita myös Pohjois-Karjalan ulkopuolelle. Yhteisiä kohteita on ollut muun muassa Vuokatissa, Talvivaarassa, Kuopiossa palvelutalo ja tällä hetkellä Kaustisella, hän kertoo.

Nuoremmille tekijöille Hämäläisellä on pitkäaikaisten kumppanuuksien rakentamisesta yksinkertainen neuvo: 

– Kaikkea ei kannata hoitaa sähköpostilla ja puhelimella. Kannattaa käydä kylässä ja jutella muustakin kuin pelkistä töistä ja urakoista. Jorman kanssa olimme esimerkiksi viime lauantaina katsomassa pesäpalloa. Meillä on yhteinen Joman aitio, ja siellä tulee silloin tällöin käytyä. Ehkä pitäisi käydä useamminkin, Hämäläinen hymyilee.

Jarmo Hämläinen Rakennustoimisto Eero Reijonen Antti Saarelaisen kanssa

Luottamus rakennetaan yhteisillä työmailla

09.06.2026
– Sähkö-Saarelaisella on aina ystävällistä henkilökuntaa, ja kahvit saa käydessään. Se kertoo paljon yhteistyön hengestä, kertoo Rakennustoimisto Eero Reijosen toimitusjohtaja Jarmo Hämäläinen.
Lue lisää
Sähkö-Saarelaisen Antti Saarelainen uskoo 90-vuotisen menestyksen taustalla olevan vakaus ja pitkäjänteisyys

Pitkäjänteisyys kantaa sukupolvelta toiselle

08.06.2026,
Antti Saarelainen haluaa kehittää Sähkö-Saarelaista pitkäjänteisesti ja pitää kiinni siitä, mikä on kantanut sukupolvelta toiselle.
Lue lisää
Jukka Hiltunen kertoo yhteistyön Sähkö-Saarelaisen kanssa olevan sujuvaa ja luottamus pelaa puolin ja toisin.

Pitkä yhteistyö rakentuu luottamuksesta

27.04.2026,
Pitkä yhteistyö ABB:n ja Sähkö-Saarelaisen välillä rakentuu luottamuksesta, avoimesta vuorovaikutuksesta ja käytännönläheisestä kumppanuudesta.
Lue lisää
1 2 3 6
Sähkö-SaarelainenSähkö-Saarelainen 90 vuotta

90-vuotias sähköliike Joensuussa

Etsitkö luotettavaa sähköliikettä Joensuussa? Sähkö-Saarelainen on paikallinen sähköalan tekijä – meiltä saat sähköasentajan nopeasti ja kokonaispalvelun: kartoitukset ja tarkastukset, sähköhuollot ja -korjaukset, valaistus- ja pistorasiatyöt, vikapäivystys tarpeen mukaan, sähköauton latauspisteiden asennukset sekä sähköurakat yrityksille, taloyhtiöille ja omakotitaloihin. Palvelemme myös teollisuuden sähköasennuksissa ja kunnossapidossa.

Putki-Suomalainen on osa Sähkö-Saarelaista, joten saat tarvittaessa sähkö- ja LVI-työt kätevästi saman katon alta.

Sähkö-Saarelainen
Avoinna arkisin 9-15
Kuurnankatu 49
80130 Joensuu

010 3975 000

Y-tunnus 0207534-8
Tilaa sähköasentaja:

Jonne Turpeinen,
kotien sähköasennukset
050 3835 167

Jari Lehikoinen,
sähköasennustyönjohto
050 3835 155

Puhelut 8 - 16
Sähkö-Saarelainen 2026
Sivujen toteutus: Design Ilme