Ketterä 80-vuotias päivitti ilmettään
Sähkö-Saarelaisen uusilla www-sivuilla asiakkaille ja yhteistyökumppaneille tarjotaan entistä aktiivisemmin tuoretta ja ajankohtaista tietoa yrityksestä, työmaista ja myös sähköurakoinnin toimialasta.
– Kokonaisuutta lähdettiin kehittämään ennen muuta palvelun näkökulmasta. Sivustolle tulija ohjautuu luontevasti tarvitsemansa tiedon äärelle. Konkreettisten tuotteiden ja palveluiden lisäksi halusimme tuoda esille myös Sähkö-Saarelaisen ammattilaisten osaamista ja palveluasennetta, Sähkö-Saarelainen Oy:n toimitusjohtaja Antti Saarelainen kertoo.
Kiireestä kilpailuvaltti
Sähköinen talotekniikka kehittyy vinhaa vauhtia. Uudet laitteet, toiminnallisuudet ja alan määräykset edellyttävät osaamisen säännöllistä päivittämistä. Perinteisesti suhdanneherkällä ja tiukasti kilpailluilla markkinoilla todellisen osaamisen merkitys korostuu.
– Olipa kyse millaisesta urakasta, huollosta tai asiakkuudesta tahansa, kiire on osattava elää ammattitaidon, tuotteiden nopean saatavuuden ja oikean asenteen kanssa, Saarelainen muistuttaa.
Perheyhtiö Sähkö-Saarelainen täytti tänä vuonna 80 vuotta. Joensuun vanhimman yksityisen sähköliikkeen perusti Ivar Saarelainen vuonna 1936 nimellä Sähkö- ja Radio-Aitta Ivar Saarelainen.